Nimeni on Mikko Valtonen. Synnyin vuonna 1986 reilu viikon Tšernobylin ydinonnettomuuden jälkeen. Lapsuuteni ja nuoruuteni elin ja vietin 8000 asukkaan Turengissa.
Kestävä elämäntapa on mielekkäästi mahdollinen ja savuavasta huoneesta voi poistua ensimmäisenä. Olen myös oppinut, että kestävä hyvinvointi on vielä kestävää elämäntapaakin parempi tavoite, jota kohti voimme suunnata. Tekemällä oppii, ajattelemaankin.
Millainen oppivan yhteisöpalvelu auttaisi tavallisia ihmisiä kohtuullistamaan omaa hiilijalanjälkeä? Mitä toiminnallisuuksia tällainen palvelu voisi mahdollisesti sisältää? Millainen mahdollisuus "sata miljoona ihmistä oppimassa kestävää hyvinvointia sosiaalisesti kannustavassa ja ystävällisessä yhteisöpalvelussa vuoteen 2030 mennessä" olisi?
Olen tuntenut pitkään surua ja suuttumusta ilmastonmuutoksen tähden. Missä määrin olen näitä tunteita julkisesti ja ihmissuhteissani ilmaissut? Vähemmän kuin enemmän korostamiani myönteisiä tunteita kuten ilo ja rakkaus.
Kymmenisen vuotta sitten uteliaisuuteni vei voiton. Aloin tehdä työtä vanhan maailmankuvani romahduttamiseksi ja uuden rakentamiseksi. Aluksi tämä tapahtui osin tiedostamatta ja vahingossa, mutta myöhemmin matkanteko on ollut täysin määrätietoista. Enkä kadu ollenkaan, sillä ihme ja ihmetys ovat siinä sivussa palanneet elämääni.
Kauden 2017 lopputulos ylitti täysin odotukset! Palkitsevaa, todella palkitsevaa. Myös kestävyysjuoksun uutiskynnys ylitettiin rytinällä: ilmastoneliottelusta uutisoi ensimmäisenä YLE Perjantai ja Aamulehti perässä YLE A-Studio, Ny Tid, Anna, Keskisuomalainen, Opettaja-lehti. Epämiellyttävästä totuudesta näyttäisi nyt tulleen osin (media)seksikäs totuus.
Tutkimusmatkaani asumiskysymyksen ympärillä on värittänyt kokeilunhalu ja itseni haastaminen. Ketteryys ja liikkuvuus on minulle keskeistä, ja siksi viehätyn astetta kevyemmästä asumisesta. Päädynkö seuraavaksi mongolialaiseen perinteiseen jurttaan, asuntovaunuun vai hobittikoloon? Aika näyttää.
Emme voi elää tässä maailmassa ilman toisia ihmisiä ja asumiskelpoista maailmaa elämämme takaajana. Tärkeää on ymmärtää että olemme erehtyväisiä olioita. Sen sijaan, että jatkamme syyllisyyttä potien tuhoavia toimintatapojamme, annamme itsellemme ja toisillemme anteeksi ja yritämme uudestaan.
Puolitoista vuotta sitten elokuussa ystävieni kanssa asuttamani omakotitalo syttyi yhä tuntemattomasta syystä palamaan aamuyöllä ja pelastuimme melko täpärästi. Uskon, että monelle ilmastonmuutos voi tuntua samankaltaiselta kuin palava talo, jonka palaminen etenee niin nopeasti, että sille ei ole mitään tehtävissä.
" I tried to sleep / In a bed on fire / A change must come / No matter how There's no return / Ashes to ashes / Dust to dust / Everything will burn" - Ralf Gyllenhammar - "Bed... Continue Reading →
rakkaudestammelajiin.wordpress.com 